RUNEBERGIN MUFFINSSIT 2.0 ?

Näillä leivoksilla ei ole juuri mitään tekemistä Runebergin leivonnaisten kanssa. Ainoa yhtenevä tekijä on se, että ulkokuori ehkä etäisesti on jotain sinnepäin 😊. Tai no ei ehkä sekään. No ainakin Runebergin torttujen koristelu oli vahvasti mielessä näitä tehdessä! 😊

Gluteenittomat muffinssit (L) 9 kpl

• 2,5 dl gluteeniton jauhoseosta
• 1 dl sokeria
• 1 tl leivinjauhetta
• 2 tl vaniljasokeria
• 1 kananmuna
• 1 dl jogurttia (laktoositon, mitä kaapista sattuu löytymään)
• 1 rkl sitruunamehutiivistettä
• 50 g öljyä

Pinnalle omenakanelimarmeladia

Uunissa muffinssit kohoavat jonkin verran.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa muna, jogurtti, sitruunamehutiiviste ja öljy. Yhdistä lopuksi kaikki kevyesti sekoittaen. Lusikoi taikina muffinssivuokiin. Nosta aina kunkin päälle teelusikallinen omenakanelimarmeladia.

Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on hieman ruskistunut.

Koristelu

4 rkl tomusokeria + muutama teelusikallinen vettä + elintarvikeväriä (vapaaehtoinen 😊)

Sekoittele kunnes tökötti on sopivan tahmeaa koristeluun. Lisää tarvittaessa tomusokeria tai nestettä.

HELPOT SUKLAAKONVEHDIT

Suklaa – tuo niin ihana ja hyvänmakuinen suussa sulava makuelämys. Ja periaatteessa ei siitä sen enempää 😊. Ruokavaliorajoitteisena myös kyseisen tuotteen tarjonta on kaupoissa melko niukkaa – siis jos verrataan mitä normisietokykyiset voivat vedellä. Jokin aika sitten päätin kokeilla täysin omatekoista suklaan valmistusta. Tarkoitan siis aivan nollasta liikkeelle raaka-aineineen ja lopuksi tämä temperointi. Joo olihan se valmistusprosessi vähintään hauskaa ja uutta – vaikkakaan valmista en varsinaisesti koskaan saanut. Veden pirulainen nimittäin on sellainen ainesosa, jota suklaan valmistuksessa ei saa käyttää, eikä minullakaan ollut tarkoitus; sitä vaan lipsahti joukkoon milloin milläkin omituisella tavalla.

Sekoitusvaihe on kieltämättä jotenkin tahmeista puuhaa. Kippojen tiskaus vasta tahmeaa onkin!

Lopputuloksena päätin, että tehtaat osaavat valmistaa suklaata, en minä. Homma siis jäi eikä tässäkään postauksessa ole kyse täysin omavalmisteisesta suklaasta. Naurettavan simppeli ohje käskee sekoittelemaan valmiita kaupan suklaita ja halutessaan joukkoon voi lisätä vaikka rusinoita ja manteleita. Jos joku on joskus sattunut lukemaan aiempia postauksiani niin kaikenlaiset sattumankappaleet ruoissa ovat poissuljettu vaihtoehto. Käytännössä tämä teki meikäläisen suklaakonvehtien valmistuksesta vieläkin helpompaa! 😊

Suklaa jähmettyy kivasti tikuiksi jääpalamuotissa. ☺

Ohje kuuluu siis näin: sulata n. 20 palaa Wiener Nougat –suklaata ja Brunbergin laktoositonta maitosuklaata puoli levyllistä. Sekoita sulanut seos ja valuta jollain terävänokkaisessa kannulla muotteihin – laita jääkaappiin ja anna jähmettyä pari tuntia. Suklaiden määrää voi oman tarpeen mukaan vaihdella. Tästä tuli n. 30 konvehtia ja kolme suklaatikkua, jotka jähmetin jääpalamuottiin.

MIKÄ IHMEEN D-C-FIX?

Peili – tuo näkymän takaisin heijastava keksintö. Myönnetään, onhan siitä hyötyäkin. Välillä vaan on niin sanotusti peiliin katsomisen paikka; kuvainnollisesti ja ehkä myös muutenkin 😊. Edellä mainituista huolimatta peilit ja itsensä peilaaminen ovat itselleni kynnyskysymyksiä. Tottakai päivittäin tulee vilkaistua omaa kuvaansa pariin otteeseen; lähinnä varmistuakseen, että näyttää vielä suht ihmiseltä varsinkin ulos lähtiessä. Mutta muutoin peilit ovat lähinnä kammotus. En jaksa enkä halua nähdä oman kuvani heijastuvan jatkuvasti jostain takaisin. Muistan, kuinka nuorempanakin ikätoverini peilailivat itseään milloin minkäkin näyteikkunan kautta – oma katseeni harhaili tuolloin aivan jossain muualla. Peilit vaan eivät ole meikäläisen juttu. Itsetunto-ongelmia? Oman kuvan häpeää? Olkoon mitä lie - asiaa ei jaksa enää sen syvällisemmin pohtia.

Noh, tuli jokunen aika sitten muutettua uuteen asuntoon, joka oli ”ilokseni” suorastaan kuin peilitalo. Yhdeksän kappaletta kaksi ja puolimetrisiä peilikaappiovia. Kaikki kunnia peileistä tykkääville; tekeväthän ne huoneista (muka) isomman oloisia ja niin edespäin. Itselleni oli heti selvää, että peilit ”hävitetään” näkyvistä. Ajatus siitä, että jatkuvasti näkisin oman heijastukseni milloin missäkin perusarjen tilanteissa; juu ei.

D-C-Fix -rulla on kuin kontaktimuovirulla, mutta noin kymmenen kertaa isompi. ☺

Miten sitten käytännössä peileistä ”pääsee eroon”? Jos siis tavoite on peittää peilit eikä oikeasti hävittää. Muutamassa rautakaupassa kävin kyselemässä ja ensimmäiset reaktiot olivat: ”miksi haluat peiliovet peittoon?” Siinäkö olisi pitänyt sitten alkaa valottaa tätä psykologista taustaa asialle?! Ilmeisesti lattiasta kattoon ulottuvat peilikaapin ovet ovat jonkin hintaisia; ja minä haluan ne peittoon. Siinä näköjään ylittyy ymmärrys raavaammallakin rautakaupan miehellä.

Marmoripintaa peiliovissa.

Koska rautakaupoissa pointtia ei tajuttu, otin selvää netistä. Ystävämme Google kertoi D-C-Fix -nimisestä tarrakalvosta. Tiivistetysti sanottuna tuote on kuin jumalaton rullallinen kontaktimuovia – sitä ”ihanuutta”, jolla muinoin koulukirjat piti päällystää. Nykykäytännöistä en ole perillä; kirjatkin lienevät jo sähköisessä muodossa? Suurimmalle osalle päällystäjistä kontaktimuovi on melkoinen vastus: liimautuu aina väärään paikkaan, ei mene koskaan suoraan, alle muodostuu ilmakuplia ja jää koiran karvoja. Niin ja tosiaan kirjan kokoinen siivu kontaktimuovia on loppupeleissä aika helppo; peilioveen tarvitaan sellainen metri kertaa kaksi ja puoli metriä.

Totuuden nimissä sanottakoot jo heti, että hommasta selviää parhaiten kun on vähintään kaksi ihmistä kalvon kimpussa – kolme on aina parempi 😊. Sitten vaan mitataan rullasta tarkasti tarvittava määrä tarrakalvoa, otetaan apuvälineeksi ikkunalasta, märkä rätti ja suihkepullollinen astianpesuaine-vesisekoitusta. Muuten tekniikka onkin aika lailla sama kuin koulukirjoja päällystettäessä. Paitsi että peiliin suihkutellaan ensin runsaasti fairy-vesisekoitusta. Sen tarkoitus on antaa pelivaraa kalvon liikuttamiseen. Sitten vaan kitkutellaan ja rullaillaan pikku hiljaa tarraa peilin päälle käyttäen apuna ikkunalastaa ja rättiä. Aina uutta kalvopintaa paljastuessa suihkutellaan fairy-vettä alle ja taas lisää kalvoa pikku hiljaa päälle. Kun sitten vihdoin ja viimein ollaan loppusuoralla ja kalvo kiinni peilissä, vedetään ikkunalastalla ja rätillä koko matkalta ylhäältä alas. Näin kaikki fairy-vesi valuu pois ja samalla lähtevät myös ilmakuplat 😊.

Mattavalkoinenkaan ei ole hullumpi. ☺

D-C-Fix -kalvoa on monenlaista. On eri levyisiä, pituisia ja kuosisia. Itse käytin kalvoa peilipintaan, mutta käsittääkseni sillä voi päällystää lähes mitä vaan. 

Jaa että mitä homma ajallisesti vie? Puhutaan tunneista. Ainakin yhdeksän peilioven kohdalla. Toisaalta kun tulos on onnistunut, se kyllä palkitsee 😊. Ja eipä tarvitse bongailla itseään joka käänteessä peilin kautta.