kotiliesi

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

TUUBIMAINEN HUIVI



Idea tähän huiviin lähti siitä, että tuli vaan tarve neuloa – vaihtaa siis virkkuukoukku hetkeksi puikkoihin 😊. Tätä tapahtuu aina aika ajoin ja silloin (kyllästymisen välttämiseksi) kannattaa totella omaa sisintään! 😊

Koska itse virkkaan enemmän kuin neulon, tulee sellainen olo, että silloin harvoin neuloessa pitää käyttää kaikkia tekniikoita ja kuvioita. Tiedetään, ei yhtään sekavaa lopputuloksen kannalta … Tämä huivi koostuu siis oikeastaan kolmesta erilaisesta pätkästä, joista jokainen on tehty eri kuvioinnilla ja tekniikalla. Ja yksi osuus on jopa virkattu. Mutta se on tehty pallovirkkauksella, jota tulee nykyään harrastettua muutenkin aivan liian vähän .

Huivi koostuu kolmesta eri tekniikoilla valmistetuista "pätkistä". ☺
Lopputulemana siis nämä kolme pätkää on yhdistetty ja tuloksena yksi pitkä huivi. Sen voi kietoa kaulansa ympäri juuri niin kuin tykkää eikä se varmasti näytä joka kerta samalta! 😊 Yleisen huvin ja hyödyn vuoksi tein pehmeällä karvalangalla koristereunat ympäröimään huivia. Se itsessään tuo vielä ”sitä kaivattua lisää” lopputulokseen. 😊

Jos siis joku haluaa vastaavanlaisen tehdä niin ohje voisi kuulua näin: ohjetta ei ole! Luo sopiva määrä silmukoita (tässä 20) ja ala neuloa tai virkata kappaleita eri tekniikoilla. Varsin vapauttavaa kun ei ole valmiita raameja! 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti