maanantai 14. lokakuuta 2019

Näin virkkaat isoäidinneliöpääkallon



Hurjasta nimestään huolimatta nämä ovat melko sympaattisia tilkunkoristeita! 😊 Ja hei, taas yksi tapa jalostaa isoäidinneliöitä! 😊 Bongasin tämän kuvan jostain Instan syövereistä ja hetken kuvaa tuijotettuani mietin, että mistäköhän kohdasta tuokin kuuluu aloittaa… Löysin sitten tämän mainion videon Youtubesta ja sen avulla kehittelin ohjeet. Yllätyin kun aloitus tehdään pääkallon silmästä… Virkkaamisessa on se hyvä puoli (muiden hyvien lisäksi 😊), että työn jatkaminen onnistuu helpommin oudoimmistakin kohdista kun mitään silmukoita ei jää roikkumaan puikoille, kuten neuletöissä (vaikkakin kaikki kunnia myös neuletöille 😊).

Tässä tulevat siis kuvalliset ja sanalliset ohjeet. Jotkin kuvat saisivat olla selkeämpiä, mutta tuo valkoisen ja mustan kontrasti on toisinaan sen verran raju, että yhteistyökumppani – kamera siis – heittäytyy hankalaksi. Toivon kuitenkin, että näiden avulla saat kallon aikaiseksi! 😊


(Kuva yllä). Virkkaa 14 kjs ja yhdistä piilosilmukalla renkaaksi (eka silmä).



(Kuva yllä).Virkkaa toiset 14 kjs ja yhdistä samaan kohtaan piilosilmukalla kuin aiempikin lenkki. Näin muodostuu silmien "raamit".


(Kuva yllä). Aloita silmien puolivälikohdasta ja virkkaa 7 kjs vasemmalle. Käännä työ ja virkkaa alkuun 1 kjs. Virkkaa tämän jälkeen seuraaviin 14 silmukkaan jokaiseen 1 ks.
(Kuva yllä). Käännä taas työ, jätä ensimmäinen silmukka virkkaamatta ja virkkaa seuraaviin 12:sta silmukkaan jokaiseen 1 ks. Huom. Muista jättää kierroksen viimeinen virkkaamatta, jotta työ lähtee hiljalleen kapenemaan. Käännä taas työ, hyppää ekan silmukan yli ja virkkaa seuraaviin 10:een silmukkaan jokaiseen 1 ks - ja taas se viimeinen tyhjäksi. Käännä työ ja hyppää ekan silmukan yli ja virkkaa seuraaviin 8:aan silmukkaan 1 ks. Päättele tässä kohtaa työ.
(Kuva yllä). Käännä työ ylösalaisin. Aloita laskemaan silmien välikohdasta niin, että oikealle katsottuna jätät 7 ekaa silmukkakohtaa tyhjäksi ja virkkaa sitten 1 ks. Tästä lähdet virkkaamaan vasemmalle seuraaviin kolmeen silmukkakohtaan jokaiseen 1 ks. Virkkaa sitten 4 kjs ja hyppää silmien välikohdan yli niin, että aloitat välikohdasta laskettuna neljännestä silmukkakohdasta ja teet siitä eteenpäin 4 ks. Näin muodostuu nenäkohta. Käännä työ ja tee taas alkuun 1 kjs. Sitten seuraaviin silmukoihin 4 ks, nenäkohdan ketjusilmukkakaareen 4 ks ja taas viimeisiin 4 ks. Yhteensä siis 12 ks.



(Kuva yllä). Käännä taas työ ja hyppää yli eka silmukkakohta ja tee seuraavaan 1 ks. Virkkaa seuraaviin 9:ään silmukkakohtaan jokaiseen pitkä pylväs. Kun tämä tehty, käännä työ ja virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pitkän pylvään "yläsilmukkakohtaan" 1 ks. Käännä vielä kerran ja lähde sitten virkkaamaan kiinteiden silmukoiden kierrosta koko työn ympäri.



 (Kuva yllä). Kun olet virkannut valkoisella langalla kierroksen ympäri, voit vielä virkata saman kierroksen jollain tehostevärilangalla. Virkkaa sen jälkeen seuraavanlaisesti mustalla langalla reunakohdat: aloita esim silmäkulman yläpuolelta ja virkkaa siihen 1 ks. Virkkaa heti perään 6 kjs ja yhdistä oikeaan yläkulmaan. Virkkaa siihen taas 1 ks ja heti perään 5 kjs. Yhdistä otsan keskikohtaan ks:llä ja virkkaa heti perään 5 kjs ja yhdistä vasempaan yläkulmaan 1 ks:lla. Virkkaa taas 6 kjs ja yhdistä kuvan osoittamiin kohtiin  ympäri koko kierros. Näin saat ne ketjusilmukkakaaret, johon varsinainen isoäidinneliötilkku virkataan.



 (Kuva yllä). Virkkaa kuvan osoittamalla tavalla mustalla värillä kierros. 4:ään kulmakohtaan tulee siis 3 pylvästä - 2 kjs - 3 pylvästä. Muuten virkkaa välikohtiin mustalla niin, että kulmakohtien väliin tulee 2 kpl kolmen pylvään sarjoja. Seuraavalla värillä virkatulla kierroksella vastaavasti kulmakohtien väli on kasvanut ja siihen tulee 3 kpl kolmen pylvään sarjoja.
Kun pääkallotilkku on valmis, sitä kannattaa venytellä kevyesti joka suuntaan; näin pylväät ja kulmakohdat asettuvat nätisti neliön muotoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti