Suomalaisen käsityön tilanne tänä päivänä

Halpakaupat ja kertakäyttökulttuuri syövät suomalaisen käsityön arvostusta. Mikä on itsetehdyn tuotteen kohtalo tulevien sukupolvien käsissä?

Q-Tutkimus kysyi käsityöharrastajien ajatuksia aiheesta sekä selvitti miten paljon aikaa ja rahaa käsitöihin käytetään.

Puikot käteen, lankakerä viuhumaan ja aivot narikkaan. Kuulostaako tutulta? Omalla kohdalla ainakin. Käsitöiden tekeminen on samalla ihanaa ja suosittua, mutta myös aliarvostettu ja unohduksiin painuva taito. Tuotoksia kyllä ihastellaan sosiaalisessa mediassa, mutta harva haluaa ostaa, saati tehdä itse. Miksi on näin? Q-Tutkimus selvitti ja 1576 käsityöharrastajaa vastasi.

Suomalaisen käsityön arvostus on puhuttanut aina ja puhuttaa edelleen. Kyllähän sitä ajatuksen tasolla ajatellaan, että hienoa kun joku tekee itse. On taitoa yhdistää materiaalit ja valmistus. No missä sitten kiikastaa? Miksi työstä ei makseta sen arvoista palkkaa? Kyselyyn vastanneista 54 % on puhtaasti sitä mieltä, että suomalaista käsityötä ei Suomessa arvosteta. Halpakaupat, kertakäyttökulttuuri, tietämättömyys – siinä se karkeasti on. Nykyään ”tois pual muailmaa” myydään niin paljon halvemmalla kaikkea, että kuljetuskustannuksienkin kanssa tänne pohjolaan tilattaessa ostaja ”jää voitolle” – jos noin tylyä termiä uskaltaa tässä yhteydessä käyttää. Vastaavasti kun halpatuote on halpa, se ei useinkaan kestä kauaa. Syntyy siis tarpeetonta kertakäyttöä. Ostetaan uusi halpa tilalle. Sillä hetkellä kustannuksissa säästetään, mutta entäpä kasvavat jätevuoret ja kirpputorien puolikuntoiset tuotteet? Mitäpä jos kerralla panostaisikin vähän enemmän niihin kotimaisiin villasukkiin – kestävyys on taatusti eri luokkaa ja tukisi samalla suomalaista käsityötä. Tämän tietämättömyyden muuttaminen ymmärrykseksi on avainasemassa. Moni onkin kommentoinut, että kotimaista käsityötä pitäisi olla enemmän esillä mediassa.

Mitä me sitten voisimme ennaltaehkäisevästi tehdä? Kenties vaikuttamalla suoraan seuraavaan sukupolveen? Aivan; koulu ja opetus. Vastaajista 39 % on sitä mieltä, että käsityöopetusta ei tarjota tarpeeksi. Tässä yhteydessä viitataan myös kansalaisopistojen tarjontaan. Toisaalta vastaajista 25 % ei osaa sanoa opetuksen määrään juuta tai jaata. Näin ollen käytännössä yli puolet kysymykseen vastanneista ei ainakaan ole täysin tyytyväisiä opetuksen määrään. Vastauksista kävi myös ilmi, että opetusta kouluissa on entisestään vähennetty. Ehkä käsitöille käy pikku hiljaa samoin kuin painetulle medialle ja postille (anteeksi vaan). Maailma muuttuu ja ennen niin tarpeellinen onkin kohta tarpeetonta. Eihän meillä tosiaan ole samanlaista tarvetta tehdä käsitöitä kuin vaikkapa 50 vuotta sitten. Voiko tulevaa sukupolvea pakottaa harrastamaan sellaista mikä ei kiinnosta? Vastaajien mielestä on olemassa vielä ”kikka kolmosia”, joita voitaisiin kokeilla. Motivoiva opettaja on kieltämättä yksi merkittävimmistä tekijöistä, kirjaimellisesti. Hyvä opettaja innostaa, kannustaa, auttaa ja jaksaa vastustuksesta huolimatta. Entäpä sitten mummot ja lapset? Sukupolvien välisen kuilun unohtaminen ja käsityökipinän levittäminen. Kansalaisopistot saavat kiitosta monipuolisesta tarjonnastaan, toisaalta kurssit myös täyttyvät nopeasti ja saattavat koetella kukkaroa. Pitäisi siis olla mielellään ilmaista ja helposti lähestyttävää. Vastaajat ehdottavatkin isoihin alan tapahtumiin työpajoja, joihin voisi osallistua. Ja tietysti se ei maksa mitään. Samaa ideaa voisi tavoitella jonkinlaisen verkkokurssin kautta. Monen vastaajan mielestä Internet on paras opettaja. 

Rentouttava harrastus ja mukava ajanviete; varmaan aika moni käsityöharrastaja allekirjoittaa. Useasti käsityöt ovat vastapainona arjen työlle, jossa ei välttämättä nähdä heti tulosta. Käsityöt tuottavat myös hyvää mieltä ja lahjaksi on aina kiva antaa itsetehtyä. Monella on tarve tehdä käsillä jotain ja mikäs sen hyödyllisempää kuin laittaa kädet töihin vaikka televisiota katsellessa! Näitä hyödykkeitä valmistetaankin pääosin muille, mutta myös itselle ja omiin tarpeisiin. Muita itsetehtyjen tuotosten vastaanottajia ovat muun muassa hyväntekeväisyyskohteet, tilaustöiden tekijät sekä myyjäisten ostavat asiakkaat.

Pakko tässäkin yhteydessä päästä puhumaan rahasta ja ajasta. Nuo ihmiselämän pari juttua tärkeimmästä päästä. Mitä nämä mittarit sitten kertovat kun kyse on käsitöihin käytetystä ajasta ja rahasta? Suurin osa vastaajista kertoo käyttävänsä viikossa käsitöiden tekemiseen aikaa 10-20 tuntia. Lienee näin tutkijankin näkökulmasta ihan realistiselta kuulostava määrä. Viikossa on seitsemän päivää ja joka päivä värkkää jotain niin 1-2 tuntia päivässähän siitä tulee. Keskiverto töissä käyvä, ehkä perheellinenkin henkilö – eipä sitä aikaa kauheasti tähän harrastukseen enempää irtoakaan. Sen sijaan varmasti toisenlaisissa piireissä tilanne onkin toinen – saati jos myyntiin valmistaa. Tuolloin saa helposti päivässä kulumaan useita tunteja. Ja edelleen korostaen, onhan se hyvä ajanviettotapa ja vieläpä hyödyllinen. Lähinnä pakko ottaa esille, millainen kestävyyslaji vaikkapa neulominen on. Sitä kun teet useita tunteja päivässä niin ”hapoille menee”. Jostain syystä niska-hartia-seutu ja selkä eivät tue tätä harrastusta. 

Ja sitten se raha. Tässä on käytetty ajallisena jaksona kuukautta, koska jos itse mietin vaikkapa lankojen ostamista niin tarvetta ei ehkä viikoittain juuri ole. 98 % vastaajista käyttää käsitöihin liittyviin ostoihin kuukaudessa 0-100 euroa. Paljon tietysti riippuu mitä käsitöitä tekee. Kranssit, joita pääosin tehdään luonnon antimista versus ompelu, johon useimmiten tarvitaan pari konetta, muita välineitä ja kankaita. 

Vastaajat saivat antaa lopuksi vapaamuotoista palautetta aiheesta. ”Katoava perinne, jota tosiaan pitäisi arvostaa enemmän.” Niinpä. Toisaalta ”tekeminen on kivaa vaikkei kukaan ostaisikaan.” Erään vastaajan ilmoittaman havainnon minäkin allekirjoitan: ”En olisi minä ilman käsitöitä.”

Tutustu lisää kyselyn tuloksiin tästä linkistä.

*Q-Tutkimus on salolainen kyselytutkimusyritys, joka toteutti tämän kyselyn yhteistyössä Jonnan koukkuja -blogin Jonna Kirjavaisen kanssa.